Lauri Sopanen - Laso-Huolto Oy

Jäsenedut helpottavat yrittäjän arkea

Kuntaliitos ohjasi Lauri Sopasen yrittäjäksi vuonna 2012.

- Työt vähenivät kuntaliitoksen myötä merkittävästi ja ajattelin, että jotain pitää tehdä. Päätin perustaa oman yrityksen ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Laso-Huolto Oy on kouvolalainen voimakkaasti kasvava ICT-alan monitoimiyritys, joka rakentaa kokonaisvaltaisia tietoverkkoja uudisrakennuksiin sekä saneerauskohteisiin. Nykyinen osakeyhtiö on perustettu vasta pari vuotta sitten, mutta Sopasen mukaan taustalla on jo pidempi työ.

- Olin toiminimellä viitisen vuotta, kunnes otin yhden työntekijän mukaan yhtiökumppaniksi ja laajensimme toimintaa.

Sopanen liittyi yrittäjäjärjestöön nykyisen yhtiökumppaninsa kutsusta.

- Käytiin katsomassa elokuva Yrittäjien kautta ja sen jälkeen ajattelin, että ehkä järjestöön olisi fiksua kuulua myös itse.

Sopanen on käynyt muun muassa Puolustusvoimien yhteistoimintatapahtumissa ja erilaisissa yhteistyökumppanien järjestämissä iltamissa. Tapahtumat ovat olleet hänen mukaansa mielenkiintoisia.

- Niissä on myös tavannut vähän kokeneempia yrittäjiä ja sitä kautta saanut vähän näkökulmaa omaan yrittämiseen. Samanlaisten ongelmien kanssa näköjään muutkin painivat. Ei tässä niin sanotusti yksin olla, vaikka välillä siltä tuntuisikin.

Yrittäjistä on ollut hyötyä muun muassa sopimusehtoasioissa neuvoa kysyttäessä.

- Tarkistettiin, että sopimus oli ok, ja vastaus tuli heti ensimmäisen puhelun aikana. Lähinnä vahvisti sitä omaa näkemystä asiasta.

Myös nettisivuilta saataville lomakepohjille on tullut käyttöä.

- Helpottaa muun muassa henkilön palkkausta, kun sopimuspohjat löytyvät valmiina. Ei tarvitse miettiä jokaista riviä itse.

Sopanen näkee, että yrittäjäjärjestö on usein mukana mediassa tuomassa näkökulmia, kun yrittäjiin liittyviä päätöksiä tehdään.

Jäseneduista Laso-huolto on hyödyntänyt muun muassa Elisan puhelin- ja nettiliittymiä.


Yrittäjätarinat

Ninni Pienmunne

Haaveissa kasvaa isoksi maalausfirmaksi. Kotkalainen Maalauskaksikko Oy perustettiin keväällä 2018.
Tutustu tarinaan

Ville Ruuda

Haasteiden ratkaisemista yhdessä toisia tukien. Ville Ruuda aloitti Palviliha Oy:n yrittäjänä reilut pari vuotta sitten.
Tutustu tarinaan

Olli Oleander

Inspiraatio yrittämiseen lähti taidenäyttelystä. Olli Oleander toimii myös pursiravintolan keittiöpäällikkönä.
Tutustu tarinaan

Almgrenit

Kahden yrittäjän arjen ja perhe-elämän yhdistäminen tuo haasteita.

Tutustu tarinaan

Tuulikki Huotari

Eläinlääkäripalveluita tuottava Aitovet Oy perustettiin vuonna 2014.

Tutustu tarinaan

Lauri Sopanen

Laso-Huolto Oy on voimakkaasti kasvava ICT-alan monitoimiyritys.

Tutustu tarinaan
 

Tee hyvä päätös ja
liity yrittäjiin


Liity joukkoon
 

Lisää Kymen Yrittäjistä

Lue lisää yrittäjäjärjestöstä

Kymenlaakson alueen paikallisyhdistykset